Mitä minun tulisi tietää kuolemasta?

KUOLEMASTA OSA 1
referoiden suomentanut Kawthar Imam Ghazalin teoksen Ihya' 'ulum-ud-din 4. kirjasta

Ylistetty olkoon Jumala, joka murtaa kuolemalla yksinvaltiaitten niskat, murskaa sillä Persian kuninkaitten selät, tuhoaa keisarien pyrkimykset, heidän, joiden sydämet eivät tahtoneet muistaa kuoleman olemassaoloa, kunnes sen totinen lupaus kohtasi heidät ja syöksi heidät syvyyksiin. He joutuivat upeimmista palatseista hautojen uumeniin, kehdon valosta hautakammion pimeyteen. Palvelustyttöjen ja -poikien huvituksista kuoriaisten ja matojen seuraan he ovat joutuneet, ruoalla ja juomalla herkuttelusta maan povessa kieriskelyyn, ystävällisestä seurapiiristä hyljätyimpään yksinäisyyteen ja pehmeiltä sohvilta surkeimpaan kadotukseen. Näet, ovatko he voimassaan löytäneet suojaa kuolemalta, kyenneet torjumaan tai pakenemaan sitä. Voitko nähdä tai kuulla enää ketään heistä? Kaikki kunnia siis Hänelle, jolla ei ole vertaa voimassa ja valtiudessa, joka on varannut yksin itselleen kaiken pysyvyyden ja alistanut kaikki luodut hävitykselle; Hän on asettanut kuoleman vapautukseksi jumalaapelkääville, ja lupaukseksi kohtaamisesta. Haudan Hän asetti vankilaksi kadotetuille, ahtaaksi tyrmäksi Tuomioon saakka. Ihmisen - joka kohtaa tuhonsa kuolemassa, löytää vuoteensa maan povesta, saa madot lähimmäisikseen ja Munkarin ja Nakirin (kuulustelevat enkelit; suom. huom.) seuralaisikseen, ja jonka kohtalona on joko Paratiisi tai Helvetti - hänen ei sovi muistella mitään muuta kuin kuolemaa. Hänen pitäisi laatia suunnitelmia ainoastaan sitä varten ja suunnata kaikki huolensa, odotuksensa, tarmonsa ja odotuksensa sitä kohti. Oikein olisi häneltä lukea itsensä jo kuolleiden ja haudan asukkaitten joukkoon. Sillä kaikki, mikä on tulossa, on jo lähellä: kaukaista on vain se, mitä ei koskaan tule.

Profeetta (SAAS) sanoi: "Viisas on se, joka arvioi itseään ja työskentelee sitä varten, mikä seuraa kuoleman jälkeen." Mihinkään valmistautuminen ei ole helppoa, jollei sen muistoa sydämessä jatkuvasti uudisteta; itseä on muistettava ja kohdistettava huomio niihin seikkoihin, joiden vuoksi asiaa on muistettava, ja jotka kertovat ja muistuttavat asiasta.

Tilinteon hetki on tullut lähelle, mutta ihmiset eivät piittaa vaan kääntyvät pois. (KORAANI 21:1)

KUOLEMAN MUISTAMISESTA
Tietäkää, että maailmaan kiintyneen, sen turhuuksille omistautuneen ja sen nautintoja rakastavan on totisesti laiminlyötävä kuoleman muistamista. Muistutettuna hän inhoaa sen ajattelemista ja kääntyy pois. Sellaisia ovat ne, joista Jumala sano:

Kuolema, jota te pakenette, korjaa teidät kyllä, ja sitten teidät viedään takaisin Hänen luokseen, joka tuntee niin salaisuudet kuin julkisetkin asiat, ja Hän kertoo teille, mitä te olette tehneet.
(KORAANI 62:8)

Ihmiset voidaan jakaa maailmalle omistautuneisiin, katuviin aloittelijoihin ja perille saapuneisiin, jotka ymmärtävät. Maailmalle kokonaan omistautunut ei ajattele kuolemaa, ja jos hän joskus muistaakin sitä, se herättää hänessä surua hänen maallisten asioittensa tähden, ja hän yrittää vähätellä ja halveksia kuolemaa. Sellaisessa ihmisessä kuoleman ajatus vain lisää etäisyyttä Jumalasta. Katuva ihminen muistaa kuolemaa usein, jotta se herättäisi hänen sydämessään pelkoa ja tekisi katumuksesta täysipainoista. Hän saattaa pelätä kuoleman vievän hänet ennen kuin katumus on saatettu loppuun, kun valmistautuminen matkalle on vielä kesken; hänen vastenmielisyytensä kuolemaa kohtaan on anteeksiannettavaa, eivätkä nämä Profeetan (SAAS) sanat koske häntä: "Sen, joka kammoaa Jumalan kohtaamista, Jumalakin kohtaa vastahakoisesti." Tällainen ihminen ei inhoa kuolemaa ja Jumalan kohtaamista, vaan pelkää niitä omien puutteittensa ja huolimattomuutensa tähden. Hän on kuin mies, joka myöhästyy tapaamisesta rakastettunsa kanssa niiden valmistelujen vuoksi, joita tekee hyväksyntää saavuttaakseen: hän ei suinkaan ole haluton tapaamiseen! Katuvan ihmisen tunnistaa siitä, että valmistautuu asiaansa alituisesti, kaikki muut huolet unohtaen. Muuten hän kuuluisi niihin, jotka omistautuvat maailmalle. Se, jolla on tieto, muistaa kuoleman jatkuvasti,sillä hänelle se merkitsee rakastetun kanssa sovittua kohtaamista, eikä rakastunut koskaan unohda tätä varten sovittua aikaa. Yleensä tällaisesta ihmisestä tuntuu, että kuolema tulee liian hitaasti, ja sen antaessa merkkejä itsestään hän iloitsee päästessään syntisten tyyssijasta Maailmojen Herran luo.* Näin oli laita Hudhaifan, joka kuoleman lähestyessä sanoi: "Rakas ystävä on saapunut köyhyyden hetkellä. Se, joka tällaisella hetkellä katuu, ei saa vastakaikua. Oi Herra Jumalani! Jos tiedät, että köyhyys on minulle vaurautta rakkaampaa, sairaus rakkaampaa kuin terveys ja kuolema rakkaampi kuin elämä, tee kuoleminen helpoksi minulle, kunnes saan tavata Sinut." Katuva saa anteeksi haluttomuutensa kuoleman kohtaamiseen; tämä toinen taas saa anteeksi rakkautensa ja kaipuunsa sitä kohtaan. Molempia korkeammalla asteella on hän, joka on jättänyt asiansa Jumalan huomaan eikä toivo elämää sen enemmän kuin kuolemaakaan, sillä rakkaampi hänelle on se, joka enemmän miellyttää Jumalaa. Syvän rakkautensa ja uskollisuutensa ansiosta tämä ihminen on saavuttanut täydellisen antautumisen ja tyytyväisyyden asteen, mikä on äärimmäisin tavoite ja määränpää. Oli ihmisen tila mikä hyvänsä, kuoleman muistaminen on palkitsevaa ja ansiokasta. Maailmalle omistautunutkin hyötyy siitä, sillä se herättää vastenmielisyyden maailmaa kohtaan, pilaa hänen nautintonsa ja tyytyväisyytensä; ja kaikki, mikä heikentää intohimoja, edistää pelastumista.

Jumalan Lähettiläs (SAAS) sanoi: "Muistakaa usein sitä, mikä tekee nautinnoista lopun", millä hän tarkoitti: "Tuhotkaa sen avulla maku nautinnoistanne niin, että halunen niitä kohtaan sammuu ja omistaudutte Jumalalle (Hän olkoon kiitetty!).

Aisha (RA) kysyi kerran: "Oi Jumalan Lähettiläs! Tullaanko joku nostamaan ylös marttyyrien rinnalla?" Hän vastasi: "Kyllä; hän, joka muistaa kuolemaa kaksikymmentä kertaa päivällä ja yöllä." Kuoleman muistamisen hyöty koostuu vastenmielisyydestä, jota se kehittää tätä huiputusten tyyssijaa (so. maailma; suom. huom.) kohtaan ja vaatii suorittamaan valmisteluja tuonpuoleista varten, kun taas piittaamattomuus kuolemasta ajaa ihmisiä heittäytymään maallisiin intohimoihin.

Profeetta (SAAS) on sanonut: "Kuolema on arvokas lahja uskovalle." Tämän hän sanoi, koska "maailma on vankila uskovalle", missä tämä jatkuvasti kärsii intohimojensa tähden ja paholaistaan**  vastaan taistellessaan. Kuolema vapauttaa hänet tästä piinasta, ja hänelle tämä vapautus on kallisarvoinen lahja. Kerran Jumalan

Lähettiläs (SAAS) ohitti juttelevan ja nauravan seurueen. "Häiritkää ilonpitoanne muistamalla Nautintojen Pilaajaa", hän sanoi. "Ja mikä on 'Nautintojen Pilaaja'?" he kysyivät. "Kuolema", hän vastasi. Hän sanoi myös: "Muistakaa kuolemaa runsaasti, sillä se pyyhkii pois syntejä ja tekee teidät pidättyväisiksi maailmassa." Sekä: "Kuolema on riittävä varoittaja."

Kerran moskeijasta lähtiessään Jumalan Lähettiläs (SAAS) näki nauravan joukon ja sanoi sille: "Muistakaa kuolemaa" Kautta Hänen, jonka kädessä sieluni on, jos tietäisitte, mitä minä tiedän, nauraisitte vain vähän ja itkisitte paljon."

Kerran erästä miestä kehuttiin kovasti Profeetan (SAAS) edessä. "Kuinka on hänen kuoleman muistamisensa laita?" kysyi tämä. "Olemme tuskin kuulleet hänen mainitsevan sitä", ihmiset vastasivat. "Siinä tapauksessa hän ei ole kiitoksenne arvoinen", Profeetta sanoi.

Eräs filosofi kirjoitti veljelleen seuraavasti: "Muista kuolemaa tässä maailmassa ennenkuin joudut paikkaan, jossa toivot kuolemaa, mutta sitä ei ole."

Kalifi Omar ibn 'Abd al-Azia (RA) (päätoim. huom: ei pidä sekoittaa Profeetan seuralaiseen ja myöhempään kalifi Omar ibn al-Khattabiin) keräsi joka ilta ympärilleen joukon oppineita, ja he muistuttivat toisiaan kuolemassa, Ylösnousemuksesta ja Tuonpuoleisesta, kunnes puhkesivat itkuun kuin hautajaisissa. Ka'b sanoi: "Maalliset onnettomuudet ja huolet käyvät tyhjänpäiväisiksi sille, joka on tietoinen kuolemasta."

Abu Ash'ath sanoi: "Meillä oli tapana käydä al-Hasanin luona, ja hänen keskustelunsa koskivat ainoastaan Helvettiä, Tuonpuoleista ja kuoleman muistamista."

Eräs vanha nainen valitti kerran Aishalle (RA) sydämensä kovuutta. "Muista kuolemaa usein", tämä neuvoi häntä, "niin sydämesi pehmenee." Nainen teki niin, ja hänen sydämensä todellakin kävi lempeäksi, mistä hän kävi Aishaa kiittämässä.

Kun profeetta David (AS) muisti kuolemaa ja Ylösnousemusta, hän itki kunnes kävi hervottomaksi; kun häntä muistutettiin Jumalan armosta, hän palasi ennalleen.

Al- Hasan sanoi: "En ole koskaan tavannut älykästä miestä, joka ei olisi tietoinen kuolemasta ja surisi sitä." Omar ibn 'Abl al-Aziz pyysi kerran neuvoa eräältä pyhimykseltä. Tämä sanoi: "Et ole ensimmäinen kalifi, jonka on kuoltava. Aadamista saakka kaikki esi-isäsi ovat maistaneet kuolemaa; nyt on tullut sinun vuorosi." Tämän kuultuaan Omar itki.

Al-Rabi ibn Khuthaym kaivoi taloonsa haudan ja nukkui siinä joka päivä kuolemaa muistaakseen. "Jos kuoleman ajatus jättäisi sydämeni tunninkaan ajaksi, se turmeltuisi", oli hänellä tapana sanoa.

Eräs pyhimys sanoi: "Kuolema totisesti pilaa niiden ilon, jotka tavoittelevat nautintoja; etsikää siis sitä iloa, jossa ei ole kuolemaa."

Omar sanoi kerran: "Ajattele kuolemaa paljon, sillä jos elämäsi on helppoa, se tulee täten vaikeaksi, ja jos elämäsi on vaikeaa, tämä tekee sen helpoksi."

Umm Harunilta kysyttiin kerran, rakastaako hän kuolemaa. "En", vastasi hän, " jos olisin ollut tottelematon jotakuta ihmistä kohtaan, en toivoisi tapaavani häntä. Kuinka siis toivoisin tapaavani Hänet; olenhan ollut tottelematon Häntä kohtaan?" Tietäkää, että kuolema on kammottava ja mitä vaarallisin asia. Välinpitämättömyys, jolla ihmiset siihen suhtautuvat, johtuu heidän riittämättömästä pohdiskelustaan ja muistamisestaan. Hänkin, joka ajattelee sitä, tekee niin maallisten asioitten kuormittamalla sydämellä, jolloin kuoleman ajatus ei pääse vaikuttamaan tervehdyttävästi. Ratkaisu tähän on tyhjentää sydämensä kaikesta muusta ja ajatella vain edessä odottavaa tuhoa samoin kuin vaaralliselle purjehdusmatkalle lähtevä unohtaa kaiken muun. Kun kuoleman mietiskely sitten koskettaa hänen sydäntään ja vaikuttaa siihen, hänen tyytyväisyytensä maailmaan haihtuu ja hänen sydämensä murtuu. Tehokkain keino tämän saavuttamiseksi on jo kuolleiden ystävien ja sukulaisten muisteleminen: ajatus heidän kuolemisestaan ja hajoamisestaan maan sisässä; kuinka lahoaminen tuhoaa heidän kauneutensa ja irrottaa heidän jäsenensä; kuinka heidän puolisonsa ovat jääneet leskiksi ja lapsensa orvoiksi; kuinka heidän omaisuutensa on hävitetty ja jälkensä pyyhitty pois. Ajattele heitä yksitellen, kunnes näet silmissäsi heidän ulkomuotonsa, elinvoimansa, kiireensä ja menonsa, huolellisuuden, jolla kukin paneutui asioihinsa ja piittaamattomuutensa kuolemasta; kuinka hän luotti voimiinsa, kykyihinsä ja nuoruuteensa ja halusi pitää hauskaa; kuinka hän tuhostaan tietämättä touhusi yhtä ja toista; kuinka hän oli välinpitämätön ja tietämätön siitä, mitä hänen osakseen oli kirjoitettu, kunnes kuolema korjasi hänet yllättävällä hetkellä ja Enkeli ilmestyi hänen eteensä.

Abu l-Darda (RA) sanoi: "Kuolleita muistellessasi laske itsesi yhdeksi heistä." Ja Ibn Masud (RA) sanoi: "Onnellinen on se, joka ottaa opikseen jonkun toisen (kohtalosta)." Myös käymällä hautausmailla ja sairaita katsomassa voit vahvistaa kuoleman muistoa sydämessäsi, kunnes se saa sinut valtaansa ja seisoo silmiesi edessä. Pinnallinen muistaminen ja kauniit sanat eivät hyödytä paljoa. Olipa ihminen miten kiintynyt tahansa johonkin maanpäälliseen asiaan, hänen on välittömästi muistutettava itseään, että tuosta asiasta on vielä erottava.
_________________________________
*Kuoleman yksiselitteinen toivominen ei islamin mukaan ole sallittua, sillä Profeetta on sanonut: "Älköön kukaan teitä toivoko kuolemaa." Ghazali kirjoittaa myös, että "tietämys täydellistyy vain pitkän iän myötä, jatkuvan mietiskelyn kautta, alempaa minää ja maallisia kiintymyksiä vastaan taistellen... ja kaikki tämä vaatii aikaa."
**Jokaiselle ihmiselle on annettu enkeli ja paholainen, hänen johdattajansa ja viettelijänsä.

KUOLEMASTA OSA 2
referoiden suomentanut Kawthar Imam Ghazalin teoksen Ihya' 'ulum-ud-din 4. kirjasta

Allahin Lähettiläs (SAAS) sanoi: "Älä aamulla puhu illasta, äläkä illalla seuraavasta aamusta. Varaa elämästäsi kuolemaasi varten ja terveyden ajasta sairauden aikaa varten."
Ali (RA) kertoi Profeetan sanoneen: "Pelkään kahta asiaa kohdallanne enemmän kuin mitään muuta: halujen vietäväksi jättäytymistä ja pitkälle suuntautuvaa toivoa. Sillä halujen seuraaminen työntää totuuden luotanne ja pitkälle suuntautuva toivo on totisesti maailman rakastamista.

(--) Totisesti, tänään te voitte toimia tiliä tekemättä, mutta lähellä on tilinteon päivä, jona ette enää voi tehdä mitään."

Eräänä iltana Allahin Lähettiläs tuli ulos ihmisten luo ja sanoi: "Oi ihmiset! Ettekö häpeä Allahin edessä?" "Minkä tähden, oi Allahin Lähettiläs?" he kysyivät, ja hän vastasi: "Kokoatte sellaista, mitä ette koskaan tule syömään, toivotte sellaista, mitä ette tule saavuttamaan, ja rakennatte sellaista, mitä ette koskaan tule asuttamaan." Hän sanoi myös: "Tämän kansakunnan ensimmäiset tulevat pelastumaan varmuutensa ja pidättyvyytensä ansiosta, mutta myöhemmin tulevat tuhoutuvat ahneutensa ja toivonsa tähden."

Profeetta Jeesus (AS) istahti kerran erään lapiolla maata kaivavan vanhan miehen viereen. Jeesus sanoi Jumalalle: "Oi Herra, ota pois hänen toivonsa", ja pian vanhus laski lapionsa ja laskeutui makuulle. Hetken kuluttua Jeesus pyysi: "Oi Herra Jumala, palauta hänen toivonsa", ja mies nousi, ryhtyen uudelleen työhön. Kun Jeesus sitten kysyi mieheltä, mitä oli tapahtunut, tämä vastasi: "Kaivaessani sieluni sanoi: 'kuinka kauan mahdat enää työskennellä, sinä vanha mies?' jolloin laskin lapioni ja kävin makuulle. Silloin sieluni sanoi minulle: 'Jumalan tähden, sinun on elettävä vielä jäljellä oleva aika', jolloin nousin ja jatkoin kaivamista."

Al-Hasan (RA) kertoi Profeetan (SAAS) sanoneen: "Jos haluatte päästä taivaaseen, leikatkaa toiveikkuuttanne, tuokaa kuolemanne silmienne eteen, ja hävetkää Allahin edessä, niin kuin soveliasta on."

Al-Hasan sanoi: "Unohdus ja toivo ovat kaksi suurta siunausta Aadamin jälkeläisille; ilman niitä muslimit eivät kulkisi kaduilla." Hän sanoi myös: "Kuolema on sidottu otsatukkaanne ja maailma laskostetaan takananne." Sekä: "Kuoleman Enkeli tarkastaa jokaisen talon kolmasti päivässä ja vie niiden hetket, joiden aika on koittanut. Hänen niin tehtyään talossa puhkeaa valitus ja itku. Silloin enkeli nojaa ovenpieleen ja sanoo: "Allahin tähden, en vienyt mitään hänelle kuuluvaa, en varastanut hänen elämästään enkä lyhentänyt hänelle kirjoitettua aikaa. Palaan keskuuteenne yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes en jätä jäljelle ketään teistä!" Allahin tähden, jos surevat voisivat kuulla ja nähdä hänet, he unohtaisivat kuolleensa ja itkisivät omasta puolestaan!"

Askeetti Abu Muhammad ibn Ali kertoi: "Menimme kerran Kufassa hautajaisiin Daud al-Ta'in seurassa. Hautaamisen aikana tämä vetäytyi ja istuutui sivummalle. Seuratessani hän sanoi minulle: Kaikki se, mikä on tuleva, on jo lähellä. Tiedä, veljeni, että kaikki, mikä eksyttää ja etäännyttää sinua Herrastasi, on huono merkki sinulle. Tiedä myös, että kaikki maailman ihmiset ovat myös haudan kansalaisia, jotka murehtivat taakseen jättämäänsä ja iloitsevat siitä, mitä ovat lähettäneet edellään (tämä tarkoittaa tuonpuoleista varten tehtyjä hyviä töitä). Hautojen asukkaat paheksuvat sitä, mistä ihmiset täällä maan päällä riitelevät ja taistelevat ja mistä he kiistelevät tuomarien edessä."

Umar ibn Abd al-Aziz puhui saarnassa: "Tämä maailma ei ole pysyvä asuinpaikkanne. Se on paikka, joka tullaan hävittämään Jumalan tahdosta, ja jonka läpi Hän on määrännyt ihmiset kulkemaan. Kuinka pian monet itsevarmat ihmiset tulevatkaan mädäntymään, ja kuinka monet onnelliset saavatkaan pian väistyä! Valmistautukaa siis; ja parasta valmistautumista on jumalanpelko. Maailma on vain kutistuva ja katoava varjo."

Abu Bakr al- Siddiq (RA) tapasi sanoa saarnoissaan: "Missä ovat hienopiirteiset, kauniskasvoiset miehet? Missä nuoruudestaan iloitsevat? Missä ovat kaupunkien rakentajat, muurien pystyttäjät? Missä ovat taistelukenttien sankarit? Aika on pyyhkäissyt heidät pois hautojen varjoihin. Sen tähden kiiruhtakaa! Kiiruhtakaa ja pelastukaa!"

Profeetta (SAAS) sanoi: "On kaksi siunausta, jotka huiputtavat monia ihmisiä, ja ne ovat terveys ja vapaa-aika." Toisin sanoen: vain harvat hyödyntävät niitä, ja useimmat ymmärtävät niiden arvon vasta menetettyään ne. Profeetta sanoi myös: "Se, joka huolehtii, lähtee matkaan varhain aamulla, ja niin tekevä saavuttaa levähdyspaikan. Totisesti, Allahin kauppatavara on kallis; Allahin kauppatavara on Taivas."

Kerran Allahin Lähettiläs (SAAS) meni ulos, kun laskeva aurinko hipoi palmunoksien päitä, ja sanoi: "Tästä maailmasta on jäljellä samanlainen osuus kuin nyt on jäljellä tästä päivästä." Hän sanoi myös: "Tämä maailma on kuin kahtia repeytynyt vaate, jonka osia enää yksi lanka yhdistää. Tuo lanka on melkein katkennut."
Allahin Lähettiläs (SAAS) tapasi saarnoissaan mainita Viimeisen Hetken. Silloin hänen äänensä kohosi ja poskensa punehtuivat aivan kuin hän olisi varoittanut lähestyvästä vihollisarmeijasta. "Minun tehtäväni ja Hetki ovat näin" - ja hän kohotti kaksi tiukasti yhteen liitettyä sormeaan.

Kerran Allahin Lähettiläs (SAAS) lausui: "Jonka Jumala haluaa johdattaa, sen mielen Hän avaa islamille" (KORAANI 6:125), ja sanoi: "Kun valo lankeaa sydämeen, se aukeaa." Häneltä kysyttiin, mistä tämän voi huomata, ja hän vastasi: "Kun ihminen kääntyy huiputusten tyyssijasta ikuista asuinpaikkaa kohti ja valmistautuu kuolemaa varten ennen kuin sen hetki koittaa." Vaikka ihmistä ei odottaisi mikään muu koettelemus kuin hänen kuolinkamppailunsa, tämä riittäisi varjostamaan hänen onneaan ja tekemään hänen elämänsä murheelliseksi, sekä karkottamaan hänen huolettomuutensa ja piittaamattomuutensa. Jos ihminen mitä hauskimpia huvituksia seuratessaan jatkuvasti tietäisi, että pian hänen vihollisensa ryntää ovesta hänen kimppuunsa, hänen ilonsa olisi pilalla; silti ihminen elää huoletonna, kuolemaa muistamatta, vaikka jokainen hengenveto lähentää häntä Kuoleman Enkeliin. Syynä tähän on vain hänen tietämättömyytensä ja unohtavaisuutensa. Kuoleman tuskallisuuden voivat täysin tuntea ja käsittää vain sitä maistaneet. Profeetat tiesivät siitä, ja siksi he pelkäsivät kuolemaa suuresti. Allahin Lähettiläs rukoili: "Oi Herra! Totisesti Sinä raastat hengen jänteistä, nenäluusta ja sormenpäistä. Oi Herra Jumala! Auta minua kuollessani ja tee se minulle helpoksi kestää."

Al-Hasan kertoi Profeetan sanoneen: "Kuoleman tuska vastaa kolmeasataa miekaniskua." Profeetta (SAAS) sanoi myös: "Helpoin kuolema on kuin orjantappuran kiskomista villasta." Kerran sairaan luona käydessään hän sanoi: "Tiedän, mitä hän tuntee. Hänessä ei ole ainoatakaan verisuonta, joka ei joutuisi kärsimään kuoleman tuskaa." Kuolevan kärsimystä ei voi täysin päätellä hänen olemuksestaan, sillä tuskan saavuttaessa huippunsa ihminen menettää äänensä.

Ali (RA) rohkaisi ihmisiä taisteluun sanoen: "Jollette taistele, joudutte kuolemaan (luonnollisen kuoleman). Kautta Hänen, jonka käsissä sieluni on, tuhat miekaniskua on helpompi kestää kuin kuolema vuoteessa."

Shaddad ibn Aws sanoi: "Kuolema on kauhein tämän ja tulevan maailman kauhuista. Se on pahempaa kuin joutua sahojen leikkaamaksi, saksilla leikeltäväksi tai kattilassa keitettäväksi. Jos kuollut voisi palata maailmaan kertomaan kokemastaan, ihmiset eivät enää piittaisi elämästä eivätkä nauttisi nukkumisesta."

Jos syntinen tai jumalankieltäjä saa kuolla rauhallisen kuoleman, kyseessä voi olla Allahin suoma palkkio hänen hyvistä teoistaan; Allah antaa syntisille heidän hyvityksensä tässä elämässä, jottei heillä tuonpuoleisessa olisi enää mitään saatavia.

Kuolinkamppailua seuraavat muut kuoleman kauhut. Ensimmäinen niistä on Kuoleman Enkelin kohtaaminen. Allahin ystävä Abraham kysyi Kuoleman Enkeliltä: "Voitko näyttää minulle sen hahmon, jonka otat tullessasi noutamaan jonkun pahantekijän henkeä?" Et pystyisi kestämään sitä", tämä vastasi. Abraham väitti pystyvänsä, ja enkeli myöntyi, sanoen: "Käänny nyt poispäin minusta." Abraham kääntyi ja näki edessään mustapukuisen, pahanhajuisen olennon, jonka suusta ja sieraimista sinkoili ja tuprusi kipinöitä ja savua. Abraham pyörtyi, ja herätessään näki enkelin taas entisessä hahmossaan. "Oi Kuoleman Enkeli!" hän sanoi. "Vaikkei pahantekijä joutuisi kuoltuaan kohtaamaan mitään muuta kuin sinut, se riittäisi hänelle!" Kuuliainen uskova taas saa kohdata enkelin parhaassa ja kauneimmassa hahmossa. Seuraava koettelemus on kahden kirjurienkelin  kohtaaminen. Nämä näyttävät kuolevalle hänen hyvät ja pahat tekonsa. Kuolevan voimien hiipuessa Kuoleman Enkeli näyttää hänelle hänen paikkansa tuonpuoleisessa, ja enkelin ilmoitus kuuluu: "Iloitse, sinä Jumalan vihollinen, helvetin nähdessäsi!" tai: "Iloitse, Jumalan ystävä, taivaan nähdessäsi!"

Al-Hasan sanoi: "Uskovalle ei ole muuta lohdutusta kuin kohtaaminen Herransa kanssa, ja sille, jolle tämä suodaan, kuoleman päivän on ilon, varmuuden ja kunnian päivä." Kuolemaan tulee käydä rauhallisella mielellä. Kuolevan tulee kielellään ja sydämellään toistaa uskontunnustusta ja ajatella hyvää Allahista.

Omar (RA) sanoi: "Olkaa kuolevien vierellä ja muistuttakaa heitä, sillä he näkevät sellaista, mitä te ette pysty näkemään, ja kehottakaa heitä sanomaan "la ilaha illallah"."

Allahin Lähettiläs (SAAS) sanoi: "Kuoleman Enkeli tuli erään kuolevan miehen luo, katsoi tämän sydäntä eikä löytänyt sieltä mitään, mutta havaitsi sitten kielen koskettavan kitalakea lausuessaan "la ilaha illallah". Tämän ilman epäilystä lausutun lauseen tähden mies sai syntinsä anteeksi." (Tämä ei tarkoita, että uskon tunnustamisen voisi jättää kuolinhetkeen, sillä kuolinkamppailun alettua ei enää voi palata islamiin.)

Kerran Profeetta (SAAS) tuli nuoren, kuolevan miehen luo. Tämä sanoi: "Panen toivoni Allahiin ja pelkään syntejäni." Profeetta vastasi: "Nämä kaksi asiaa eivät koskaan ole yhdistyneet tällaisessa tilanteessa olevan palvelijan sydämessä ilman, että Allah olisi suonut hänelle, mitä hän toivoo, ja vapauttanut hänet peloistaan."

KUOLEMASTA OSA 3
referoiden suomentanut Kawthar Imam Ghazalin teoksen Ihya' 'ulum-ud-din 4. kirjasta

KUOLEMAN TODELLINEN LUONNE SEKÄ AIKA HAUDASSA
Ihmisillä on kolmenlaisia vääriä käsityksiä kuolemasta. Monet uskovat, että kuolema on kaiken loppu, eikä sen jälkeen ole ylösnousemusta eikä tilintekoa, eikä ihmisen hyvistä tai pahoista teoista ole mitään seuraamuksia, ja että ihmisen kuolema vastaa kasvien kuihtumista ja eläinten kuolemista. Tämä on ateistin mielipide.
Toiset uskovat, että ihmisen olemassaolo lakkaa kuolemassa siten, ettei hän hautaan jouduttuaan enää tunne mitään, hyvää eikä pahaa, siihen saakka, kunnes hänet Tuomiopäivänä herätetään henkiin.
Kolmannet uskovat hengen säilyvän elossa ruumiin kuoltua; he uskovat hengen olevan se, jota palkkio tai rangaistus tulee kohtaamaan, ja ettei ruumiilla ole lainkaan ylösnousemusta.

Kaikki nämä käsitykset ovat kaukana totuudesta. Monet Koraanin kohdat, hadithit ja ihmisen äly todistavat, että kuolema merkitse vain olotilan muutosta, ja että ruumiista erkaannuttuaan henki säilyy, kärsien piinaa tai nauttien autuudesta. Hengen irtaantuminen ruumiista merkitsee, ettei ruumis enää ole sen käytettävissä. Ihmisen eläessä kehon osat toimivat hengen työkaluina: korva kuulee, käsi työskentelee, jalat kantavat. Henki on se, joka tuntee surua ja iloa, ajattelee, muistaa ja ymmärtää tieteitä. Kaikki hengen toiminnot jatkavat olemassaoloaan kuoleman jälkeen, mutta keho ei enää tuota aistimuksia sen käytettäväksi. Ihminen on siis perimmältään tämä hengestä koostuva abstraktio, joka ei voi kuolla, mutta kuolemassa menettää yhteyden kaikkeen maalliseen: hän menettää kehonsa hallinnan ja kaiken, mitä keho saattoi hänen ulottuvilleen, sekä kaiken maallisen omaisuutensa, perheensä ja läheisensä. Menetyksen tunne on sama kuin jos ihmiseltä hänen eläessään riistettäisiin kaikki rakas ja tuttu; eron menetys on se, joka tuottaa tuskan, ja kuollut kärsii tuosta ikävästä samalla intensiteetillä kuin eläessään oli kiinnittynyt kaikkeen ympärillä olevaan.***Aistinautinnoille ja huvituksille omistautunut ihminen kokee kuoltuaan lohdutonta tyhjyyttä, ahdistusta ja epätoivoa, sillä silmän, suun, sukupuolielinten ja muun kehon osien hänelle tuottamat ilot ovat iäksi menetettyjä ja rangaistus laittomuuksista ovella. Sellainen taas, joka eläessään pani toivonsa Allahiin ja sai ilonsa, lohtunsa ja tyydytyksensä Allahin muistamisesta, tuntee kuoltuaan suurta autuutta ja täydellistä onnea, sillä kuolema on poistanut verhon hänen ja Rakastetun (=Allah) väliltä, ja vapauttanut hänet maallisista huolista ja koettelemuksista, jotka häiritsivät hänen omistautumistaan. Hän on kuin matkamies, joka perille päästyään iloiten luopuu matkaa varten varaamistaan eväistä ja tarvikkeista, joita ei koskaan kerännyt niiden itsensä tähden, vaan ainoastaan matkasta selviytyäkseen. Näin toimii se, joka maailmassa tavoittelee ainoastaan välttämätöntä ja kohdistaa pyrkimyksensä tuonpuoleiseen.

Ya la ibn al-Walid kertoi: "Kävellessäni Abu l- Darda'n kanssa kysyin häneltä: "Mitä toivoisit niille, joista pidät?" "Kuolemaa", tämä vastasi. "Mutta jos he eivät ole vielä kuolleet?" minä kysyin, jolloin hän vastasi: "Että heillä olisi vain vähän omaisuutta ja jälkikasvua. Rakastan kuolemaa, koska siitä pitävät vain uskovat, jotka se vapauttaa vankeudesta. Ja omaisuuden ja jälkikasvun vähäisyyttä toivon siksi, että nämä asiasta ovat koettelemus ja saattavat aiheuttaa kiintymystä maailmaan, sillä kiintymys sellaiseen, josta on jonain päivänä luovuttava, on murheen huippu. Ihmisen on (kuollessaan) luovuttava kaikesta muusta paitsi Allahista ja Hänen muistamisestaan." Kuolema paljastaa ihmiselle sellaista, mitä hän ei eläessään voi tietää, samalla tavoin kuin nukkuva herätessään ymmärtää asioiden "todellisen" laidan;

Ali (RA) on sanonut: "Ihmiset ovat unessa, ja kuolema herättää heidät." Ensimmäinen asia, joka kuolevalle paljastetaan, ovat hänen hyvät ja pahat tekonsa, kirjatut hänen sydämensä syvyyteen, maallisten huolten ja kiireiden hautaamina. Tekojen nyt seistessä hänen edessään kaikki synnit kauhistuttavat häntä siinä määrin, että hän mielellään sukeltaisi vaikka helvetin syvyyksiin tekojensa kohtaamiselta välttyäkseen. Samalla hänelle sanotaan: "Oma sielusi on tänään sinulle riittävä tilintarkastaja!" (KORAANI 17:14). Kaikki tämä paljastetaan ihmiselle hänen hengityksensä lakattua, ennen hautaan laskemista. Tällöin myös eron tuska on voimakkaimmillaan. Kuoleman lopullinen kauheus valkenee hänelle, kun hänen henkensä sitten palautetaan hautaan lasketun ruumiin luo. Synnissä elänyt ihminen on silloin kuin huijari, joka kuninkaan poissaollessa on häpeämättömästi huvitellut tämän palatsissa, valtakunnassa ja haaremissa, kuvitellen typerästi saavansa tekonsa anteeksi tai pääsevänsä muulla keinolla pälkähästä; kun kuningas sitten vangituttaa hänet ja lukee hänelle hänen rikostensa listan, hän vajoaa pelon, häpeän ja murheen kurimukseen. Hengen kokema nöyryytys, epävarmuus ja kauhu ovat verrattomasti kauheampia kestää kuin mitkään ruumiilliset rangaistukset voisivat olla.

Kuolleiden tilaa haudassa kuvaavat monet hadithit. Monien Quraishin urhojen kuoltua Badrin taistelussa Allahin Lähettiläs (SAAS) kutsui heitä nimiltä ja puhutteli: "Olen huomannut Herrani lupauksen todeksi; oletteko tekin huomanneet todeksi sen, mitä Hän lupasi teille?" Häneltä kysyttiin: "Oi Allahin Lähettiläs! Puhutteletko heitä, jotka ovat kuolleita?", jolloin hän vastasi: "Kautta Hänen, jonka kädessä on sieluni, he kuulevat sanani selvemmin kuin te, vaikka eivät pystykään vastaamaan." Tämä hadith todistaa kirottujen henkien olevan läsnä haudoissa kaikessa tietoisuudessaan.

Marttyyrien hengistä todistavat Koraanin jakeet 3:170-171. Kuolleet ovat siis joko onnen tai murheen vallassa. Profeetta (SAAS) sanoi: "Hauta on joko yksi Helvetin kuiluista tai Paratiisin puutarhoista." Tämä osoittaa, että kuolema on vain olotilan muutos, ja että tuleva autuus tai piina ilmenee välittömästi kuoleman jälkeen. Profeetta sanoi myös: "Hauta on tuonpuoleisen ensimmäinen vaihe. Jos ihminen vapautetaan sen rangaistuksesta, seuraava vaihe on sitä vielä helpompi. Jos ihmistä ei vapauteta sen rangaistuksesta, seuraava vaihe tulee olemaan sitäkin vaikeampi."

Profeetta (SAAS) sanoi vielä: "Kuolleelle näytetään hänen tulevaa olinpaikkaansa joka aamu ja ilta: jos hän on Taivaan kansaa, paikka on heidän joukossaan, mutta jos Helvetin kansaa, paikka on heidän keskuudessaan, ja hänelle sanotaan: "Tämä on paikkasi Ylösnousemukseen saakka, jolloin nouset tapaamaan Häntä." Ei ole vaikeaa kuvitella, millaista kauhua tai onnea jo pelkkä tuon paikkansa näkeminen ihmisessä herättää. Kun uskova kuolee, hänelle paljastuu Allahin majesteettiudesta jotain sellaista, johon verrattuna taaksejäänyt maailma on kuin ahdas vankila. Hän on kuin vanki, jonka tyrmän ovi avautuu loppumattoman avaraan puutarhaan erilaisine puineen, kukkineen, lintuineen ja hedelmineen, joiden luota hän ei koskaan voisi kaivata takaisin kammottavaan vankilaansa.

Profeetta (SAAS) sanoi kuolleesta: "Hän on lähtenyt maailmasta ja jättänyt sen asujaimilleen. Jos hän kuuluu siunattuihin, hän ei enää kaipaa takaisin enempää kuin kukaan teistä haluaisi palata äitinsä kohtuun." Toisen hadithin mukaan hän sanoi myös: "Uskovan laita on kuin lapsen, joka itkee maailmaan tullessaan, mutta valon nähdessään ja alkaessaan imeä lakkaa kaipaamasta entiseen asuinpaikkaansa." Ero tämän elämän ja tuonpuoleisen välillä on siis kuin kohdun ahdas pimeys sen ulkopuolisen maailman avaruuteen verrattuna.

Täydellisintä on marttyyreina, Allahin tiellä taistellessaan kuolleiden autuus, jonka he saavuttavat heti hengityksensä lakattua. Taisteluun lähtiessään he katkaisevat kaikki kiintymyksen siteet maalliseen ja halajavat kohdata Jumalansa, riemuiten ajatuksesta saada kuolla Häntä miellyttävällä tavalla. He ovat vaihtaneet maallisen elämänsä ja siihen suuntautuvan kiintymyksensä Tuonpuoleiseen, eikä mieluisan vaihtokaupan tehnyt enää käänny katsomaan taaksepäin. Taistelu on heidän kuolemansa syy, ja samalla keino kohdata kuolema Jumalan rakastamisen tilassa. Kuinka suurta riemua kokeekaan hän, joka saa kuolla tällaisessa mielentilassa!

Erään ansarin haudalla Profeetta istui, painoi päänsä ja sanoi kolmasti: "Oi Allah! Etsin Sinulta suojaa haudan rangaistusta vastaan." Sitten hän sanoi: "Uskovan matkatessa tuonpuoleiseen Allah lähettää hänen luokseen enkeleitä, joiden kasvot loistavat auringon tavoin, ja he kantavat hänen käärinliinojaan ja hajusteitaan. Ne istuvat hänen ympärillään, ja hengen erkaantuessa kaikki enkelit taivaan ja maan välissä ja taivaassa rukoilevat hänen puolestaan. Taivaan portit avautuvat hänen edessään ja jokainen niistä olisi valmis laskemaan hänen sielunsa sisään. Hänen henkensä noustua ylös kuulutetaan: "Oi Herra! Sinun palvelijasi Se-ja-se!" mutta Hän vastaan: "Viekää hänet takaisin ja paljastakaa hänelle häntä varten varaamani kunnia, sillä olen luvannut: Maasta me olemme teidät luoneet ja siihen me teidät palautamme ja sieltä me tuomme teidät esiin uudestaan (KORAANI 20:55)." Ja kuoleva kuulee enkelien sandaalien äänet näiden kääntyessä ja poistuessa. Sitten häneltä kysytään: "Oi ihminen! Kuka on Herrasi? Mikä on uskontosi? Kuka on profeettasi?" ja hän vastaa: "Allah on Herrani, islam on uskontoni ja Muhammed on profeettani, sallallahu alaihi wa sallam." Hänelle sanotaan: "Olet vastannut oikein!" Sitten häntä lähestyy kaunis, tuoksuva hahmo julistaen: "Iloitse Herraltasi saamastasi armosta ja puutarhoista, joissa ikuinen autuus vallitsee. Minä olen sinun hyvät tekosi; tiedän sinun olleen nopea tottelemaan Allahia ja haluton tottelemattomuuteen; palkitkoon Allah sinut hyvin." Silloin ääni kuuluttaa häntä varten Taivaassa tehtävistä valmisteluista, ja yksi porteista avautuu häntä vastaanottamaan. Tällöin kuoleva huudahtaa: 'Oi Herra Jumala! Kiirehdi (Ylösnousemuksen) Hetkeä, jotta pääsisin pian sukulaisteni ja (tulevan) osani luokse!'"

Profeetta jatkoi: "Ei-uskovaa taas lähestyvä ja ympäröivät ankarat ja vahvat enkelit (KORAANI 66:6) tulivaatteita (KORAANI 22:19) ja pikisiä paitoja (KORAANI 14:50) kantaen. Hengen erkaantuessa kaikki enkelit kiroavat häntä ja Taivaan portit lukitaan, sillä mikään niistä ei tahdo laskea häntä lävitseen. Hengen kohotessa se syöstään takaisin alas ja ääni kuuluttaa: "Oi Herra! Sinun orjasi Se-ja-se, jota taivas ja maa hyljeksivät!" Allah sanoo: "Viekää hänet takaisin ja näyttäkää kauhut, jotka olen hänelle varannut." Kun kuollut ei osaa vastata hänelle tehtyihin kysymyksiin, hänen luokseen tulee kammottava, pahanhajuinen olento (=hänen pahat tekonsa) odottavasta rangaistuksesta ilmoittamaan. Sitten kuolleen luo saapuu sokea, kuuro ja mykkä hirviö, joka kantaa sellaista rautasauvaa, etteivät kaikki ihmiset ja jinnit yhdessäkään kykenisi sitä nostamaan, ja joka hajottaisi vuorenkin tomuksi iskullaan. Kuollutta lyödään sillä ja hän hajoaa, mutta henki palautetaan häneen, ja hän saa silmiensä väliin uuden iskun, jonka kuulee koko maailma ihmisiä ja jinnejä lukuunottamatta. Sitten ääni kuuluttaa Helvetissä häntä varten tehtävistä valmisteluista, ja yksi sen porteista avataan kuollutta odottamaan."

Profeetta (SAAS) sanoi:"99 lohikäärmettä puree ja raatelee ei-uskovaa haudassa Ylösnousemuksen päivään saakka. Lohikäärmeet muodostuvat 99 käärmeestä, joilla kullakin on seitsemän päätä." Haudan käärmeiden ja skorpionien lukumäärä vastaa ihmisen tekemien syntien määrää; pienemmät synnit piinaavat kuin skorpioni ja suuret synnit kuin lohikäärme. Tällaisten opetusten syvemmät merkitykset avautuvat vain niille, joille on kehittynyt henkistä näkökykyä; emme saa torjua ja kiistää niitä oman ymmärtämättömyytemme ja rajoittuneisuutemme tähden, sillä uskominen ja totteleminen ovat uskon alimmat asteet. profeetan seuralaiset (RA) uskoivat enkeli Gabrielin vierailuihin, vaikka ne olivat heidän aistiensa ulottumattomissa. Unessa koettu käärmeenpisto koskee: vaikka käärme ei ole lihallinen, tuska on todellista. Synnit muuttuvat käärmeenpistoa muistuttavan piinan aiheiksi, vaikka lihallisia käärmeitä ei ole havaittavissa. Samoin tapahtuu rakkauden tunteelle, joka muuttuu murheeksi, jos sen kohde olosuhteiden muuntuessa menetetään. Elä siis maailmassa kuin läpikulkija; älä kerää omaisuutta äläkä ota ketään muuta kuin Allah sydänystäväksesi. Profeetta (SAAS) sanoi: "Jos olisin ottanut jonkun sydänystäväksi, olisin valinnut Abu Bakrin, mutta hän on Armollisen sydänystävä." Tämä osoittaa, miten syvällä tosi ystävyys Armollisen kanssa oli hänen sielussaan, ja että rakkaus Jumalaan täytti hänen sydämensä kokonaan. Hän sanoi: "Jos rakastat Jumalaa, seuraa minua, niin Hän rakastaa sinua." Kuolema on mysteerio, jota on mahdoton ymmärtää elämän mysteeriota ymmärtämättä, ja se taas avautuu ainoastaan hengen (ruh) mysteerion kautta. Profeetalla (SAAS) ei ollut lupaa puhua hengestä muuta kuin: Henki tulee Jumalan käskystä (KORAANI17:85). Kenelläkään ei ole lupaa paljastaa sen salaisuutta.

_________________________________
***Tämä ei tarkoita, ettei esim. perhettä tulisi suuresti rakastaa, vaan että Allahin tulee olla elämämme perimmäinen tarkoitus, voimamme lähde ja hartaimman rakkautemme kohde. (suom.huom.)